Huittisten tehdas

Perheyrityksen palolla ja suurella sydämellä jo yli 30 - vuoden ajan...


Pietarin tehdas

Kassimatin tehdas Huittisissa, Satakunnassa työllistää 10 henkilöä. Myynnin ja hallinnon lisäksi toimipisteessä on tuotekehitys eli malliompelimo, jossa valmistuvat myös pienet mallisarjat tarpeen vaatiessa. Materiaalivaraston, leikkaamon ja silkkipainon läheisyys samassa kiinteistössä mahdollistavat sen, että jokaisen tilauksen etenemistä pystytään seuraamaan reaaliaikaisesti.
 
Suuret varastotilat antavat mahdollisuuden myös varaston ylläpitoon sekä siihen, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ns. varastohotelli-palvelua. Kassimatin takapihalla, pienessä punaisessa omakotitalossa on toiminut jo yli viiden vuoden ajan Kassimatti Oy:n yksityinen perhepäiväkoti Punainen Tupa. Perhepäiväkoti on alun perin perustettu omistajien omiin tarpeisiin, mutta koska se on saavuttanut hyvän maineen paikkakunnalla, olemme päättäneet tarjota sen palveluita myös Huittisten Kaupungille, jolloin kaikki huittislaiset saavat mahdollisuuden hakea hoitopaikkaa. Pienillä hoitolapsilla on myös tärkeä tehtävä vuosittaisen joulukahvin ohjelma-osuudessa.